| |
Huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä 30-luvun eleganssissa
Uinnin maailmanmestari Hanna-Maria Seppälä kiri kolmannelle sijalle Vuoden Eeva-kisassa. Sen kunniaksi nuori nainen sai muuntua historian ensimmäisen, vuoden 1934 Eevan kaltaiseksi kansikuvatytöksi.
– Olenkohan syntynyt väärään aikakauteen, Hanna-Maria Seppälä hämmästeli itsekin uutta peilikuvaansa.
Hanna-Marian sensaatiomaiseen voittoon päättynyt sadan metrin vapaauinnin MM-finaali viime heinäkuussa Barcelonassa kesti 54 sekuntia ja muutaman kymmenyksen päälle. Tuo kultainen tuokio hurmasi suomalaiset. Siihen asti hän oli ollut suurelle yleisölle melko tuntematon juniori – suuri lupaus, joka yllätti saavutuksellaan kaikki – myös itsensä.
– En ajatellut, että voittaisin, Hanna-Maria huokaisee nyt, runsaan puolen vuoden hulinan jälkeen.
Vuoden Eeva -juhlaan hän saapuu tyynenä. Jälleen hän on yleisön ja median piirittämä ja ihailema. Valokuvaajien salamavalot leimahtelevat suomalaisen urheilun nuoren ylpeyden ympärillä. Näissäkin juhlissa Hanna-Marian tukena on hänen oma veljensä ja managerinsa Jere Seppälä.
Hanna-Maria vastailee rauhallisesti toimittajien kysymyksiin, mutta heti kun tunnelma hiukkasenkin antaa myöten, hän siirtyy veljensä kanssa vaivihkaa sivummalle muiden ihmisten joukkoon. Hanna-Maria antaa muiden olla keskipisteenä. Hänestä on mukavinta olla yhtenä muiden joukossa ja katsella ihmisiä.
– Edustaminen ja esillä oleminen ovat totta kai osa urheilijan työtä. Näihin tilanteisiin olen opettanut itseäni keskittymään. Usein ihmiset tulevat ihmettelemään minulle, miten minä näytin niin rauhalliselta, että ”sinua ei varmaan jännittänyt ollenkaan”. Mutta kyllä minua jännittää, Hanna-Maria paljastaa naurahtaen.
Ylös
|
|